Rakas päiväkirja,
Viimeisiä viikkoja viedään. Johtoryhmän työvoimaa on viime aikoina verottanut influenssa ja nyky-ylioppilaskuntien edustustehtävät ulkomailla, mutta budjetti ja muut työn alla olleet isot urakat ovat porskuttaneet silti tukevasti eteenpäin. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, ja johtoryhmänkin toimikauden loppu on jo näkyvissä.
*****
Tänään edustajiston kokouksessa valitaan AYY:lle pääsihteeri ja päätetään vuoden 2010 toimintasuunnitelmasta. Alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoituksena oli tämänpäiväisessä kokouksessa päättää myös jo talousarviosta ensi vuodelle, mutta sen käsittely siirtyy viikolla seuraavaan kokoukseen, johtuen nykyisten ylioppilaskuntien tilikarttojen yhdistämisestä ja muista käytännön toimista seuranneista viivytyksistä. Talousarvio alkaa kuitenkin vähitellen saada lopullista muotoaan – tämäniltaisessa kokouksessa aihetta käsitellään jälleen kolmannen lähetekeskustelun muodossa.
*****
Talousjohtajan rekrytointi etenee myös. Haku on sulkeutunut ja hakijoita oli varsin mukava määrä, vaikuttaa siltä että AYY:lle saadaan kiinnostunut ja asiantunteva talousjohtaja. Hakijoista lupaavimmat haastatellaan lähiaikoina, edustajisto valitsee talousjohtajan lopulta kokouksessaan 9/2009 9.12.2009.
*****
Mitä tulee muihin valmisteltuihin henkilövalintoihin, hallituksen muodostajaksi valittiin 17.11.2009 edustajiston kokouksessa tekn. yo Jussi Valtonen, ja hallituksen jäsentyrkkyjenkin paneeli järjestettiin jo viime torstaina 19.11.2009. Hakijoita hallitukseen on tällä hetkellä huikeat 17 kpl, ja AYY:n sääntöjen mukaan kiinnostuneet ehtivät yhä asettua ehdolle. Hallituksen muodostajan tulee julkistaa esityksensä hallituksen kokoonpanoksi viimeistään kolme päivää ennen hallituksen nimittämisestä päättävää edustajiston kokousta – AYYE:n kokousaikataulussa se tarkoittaa, että esitys hallituksen kokoonpanosta julkistetaan tänä sunnuntaina 29.11. ja edustajisto päättää asiasta keskiviikkona 2.12. Hallitukseen hakevat ja heitä kiinnostavat toiminnan sektorit listattu osoitteessa http://www.ayy.fi/node/305 .
*****
Lisäksi pääsemme piakkoin tutustumaan myös AYY:n taloustoimikuntaan, jonka valintaa taloustoimikunnan valintatyöryhmä on valmistellut. Johtoryhmä odottaa kiinnostuksella ensi viikolla edustajiston päätettäväksi tulevaa kokoonpanoa.
*****
Mutta AYY:ssä voi tehdä niin paljon kaikkea muutakin kuin virallisia edustus- ja luottamustoimia – AYY:n vapaaehtoistyöntekijärekry aukeaa heti kun hallitus on valittu. Etukäteistietona voidaan vihjata, että tarjolla on Aalto-yhteisötoimikunnan paikkoja ideanikkareille, kulttuuria rakastaville ja niille, jotka viihtyvät yleensä backstagella; kehitysyhteistyöjaostoa heille, jotka haluavat tehdä maailmasta kaikille vähän paremman; Monenlaista kansainvälistä toimijaa globaalisti suuntautuneille; teekkarijaostoa tupsuväen tuhertajille; sekä iso läjä erilaisia työryhmiä, joihin pääset mukaan hakeutumalla KY ry:n, TOKYO ry:n tai oman kiltasi hallitus- tai toimihenkilövirkaan.
*****
Älä unohda myöskään hallopediksi hakemista! Hallopedejä tarvitaan Aalto-yliopistossa todella paljon, joten jos opinto- ja koulutuspoliittisiin asioihin vaikuttaminen kiinnostaa, hae hallopediksi osoitteesta http://www.ayy.fi/node/313 löytyvien ohjeiden mukaan. Hakua pidennettiin juuri 26.11.2009 klo 16 asti, eli vielä ehdit!
*****
Kirjaa kalenteriisi maanantain 30.11. vapaamuotoinen iltakoulu, jossa keskustellaan juuri virallisesti ylioppilaskunnan lehdeksi valitun Ainon linjasta vuodelle 2010. Tilaisuus järjestetään kello 17.00 alkaen TOKYOn toimistolla Arabiassa (ruokala Kipsarin vieressä), osoitteessa Hämeentie 135.