Maratonkokouksen antia ja katsetta ensi viikkoon

Rakas päiväkirja,

Ei voi kuin ihmetellä AYY:n toimintaan sitoutuneiden henkilöiden määrää ja varsinkin antaumusta! Rakkaat edaattorimme ja muu kokousväki pysyivät eilisessä pitkän kaavan kokouksena skarppina lähes puoleen yöhön asti. Kuusi ja puoli tuntia kestänyt kokous ei suinkaan vienyt johtoryhmästäkään kaikkia mehuja, vaan palasimme takaisin sorvin ääreen heti aamusta.

Olemme saaneet “kalenterihuoneeseemme” mahtavan neuvottelupöydän ja jääkaapin kahvimaidoille:

***

Talousjohtajan rekrytointiprosessi hyväksyttiin eilen edustajistossa. Tänään olisi tarkoitus ilmoittaa valinnasta kilpailutusprosessiin osallistuneille yrityksille, jotta haku saadan avattua mahdollisimman ripeästi.

Eilisessä kokouksessa päätettiin myös ylioppilaskunnan keskustoimiston sijainnista. Lämpömiehenkujan tilat saivat taakseen yksimielisen kannatuksen. Johtoryhmä valtuutettiin neuvottelemaan vuokrasopimuksesta, ja pääsemme sen kimppuun ensi viikolla.

Näiden lisäksi tunnustyö on pyörähtänyt käyntiin, budjetin lähetekeskustelun ensimmäinen vaihe on käyty ja hallitushaun avaamisesta lähtee tänään tiedote. Ensi viikolla tapaamme sektoreittain yhdistyvien yo-kuntien toimijoita budjetin laadinnan merkeissä.

Eilisen kokouksen materiaaleihin kannattaa tutustua wikistä, jos ei päässyt paikalle tai pystynyt seuraamaan kokousta OUBS:n välityksellä!

***

Vaikka intoa riittää, on mukavaa, että välillä on viikonloppuja :)

-JoRy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.