Kiireisiä, kylmeneviä päiviä

Rakas päiväkirja,

Anteeksi ettemme ole ehtineet päivittää vähään aikaan blogia. Edustajistoviikonlopun (3.-4.10.2009) jälkeen tekemistä on riittänyt tosi paljon; on valmisteltu AYY:n talousarvion lähetekeskustelua ja aatteellisen puolen organisaatiomuistiota, pidetty johtoryhmän ensimmäinen virallinen kokous, käyty TKY:n ja KY:n hallitusten aamukouluissa, käyty TOKYO:lla tutustumassa ja opittu hurja määrä uutta asiaa, tarkistettu uudestaan ja uudestaan syksyn aikataulua, valmisteltu talousjohtajan rekrytointia, käyty pikaisesti kääntymässä Aino-lehden kuvauksissa ja vaikka mitä muuta. Kymmentuntiset työpäivät alkavat vakiintua rutiiniksi, mutta toisaalta tekeminen on mielenkiintoista ja innostavaa, eikä tunnu liian raskaalta.

*****

Kiireen ja ahkeran valmistelutyön lisäksi johtoryhmälle kuuluu ainakin seuraavaa: Henri kaatui pyörällä viime viikolla ja menetti hampaan tällä viikolla, Nina K.:n eli tuoreelta lempinimeltään Källin (lausutaan [tschelli]) luona vieraili kolme kutsumatonta putkimiestä samana aamuna kun sähköt katkesivat, Sarianne on ostanut kivan asunnon ja lupaili tupareita joulukuussa, Nina V. maistoi ekaa kertaa etanaa ja Petri pähkäilee ideoita isänsä 50-vuotislahjaksi (jos on hyviä ideoita, kirjoita vaikka kommentteihin). Johtoryhmä suunnittelee kämppäkierrosta vielä ennen vuodenvaihdetta.

*****

Viimeaikaisista tapaamisista moni on ollut hyödyllinen, mutta erityisesti voisi tässä kertoa tiistain 6.10. TOKYO-vierailusta.

Taikkilaisia ja Arabian kampuksen toimintaa katsoo helposti stereotypian värittämien silmälasien läpi, mutta millaista se taikkilaiskulttuuri todella onkaan? TOKYOn puheenjohtaja Henna Immosen mukaan taikkilaiskulttuuri ja -toiminta lähtee yksittäisestä ihmisestä, eikä se ole ylhäältä johdettua tai ylioppilaskunnasta käsin organisoitua. Valtaosa toiminnasta tapahtuu ilman rekisteröityjä yhdistyksiä tai muuta byrokratiaa, spontaaneina projekteina. TOKYO ylioppilaskuntana ei ole ollut siis toimintaa masinoiva vaan ennemmin sitä tukeva yhteisö, ja TOKYO ry:n rooli taikkilaiskulttuurin ylläpitäjänä tulee todennäköisesti olemaan samanlainen.

Taikkilaiskulttuurin säilyminen tulevaisuudessa AYY:n väistämättä melko byrokraattisessa ympäristössä mietityttää monia. Tapaamisessa paikalla ollut Janne Peltola pohti asiaa vertauksella: taikkilaiskulttuuri on heimokulttuuria, jossa pääpaino on yksilön panoksessa kulttuurin eteen. “AYY:n tuleminen on kuin joku tulisi ja sanoisi heimoille, että hei nyt teistä tehdään valtio.”

Miten sitten voitaisiin saada taikkilaiset innostumaan ja mukaan AYY:n rakentamiseen? TOKYOn tiedotus- ja järjestösihteeri Joonas Jylhä totesi, että yleensä yritetään liian hienoja keinoja jäsenten tavoittamiseen, kun kaikkein tehokkainta vaikuttaisi olevan hyvä julistekampanja Arabian kampuksella. Immonen täydensi, että parhaiten porukkaa saa mukaan avaamalla ovet ja viestittämällä “tervetuloa koska tahansa”. Esimerkkinä TOKYOn toimisto, jossa hallituksella ja työntekijöillä on konkreettiset päivystysajat, jolloin kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen voi tulla kysymään neuvoa tai puhumaan ajankohtaisista asioista – moni ylioppilaskunnan toimija on imaistu mukaan toimintaan TOKYOn toimiston ovelta. AYY:n toimintakulttuuria luodessa olisikin hyvä pitää yhtenä tavoitteena tehdä toimintaan osallistumisesta ja kiinnostuneiden kohtaamisesta mahdollisimman helppoa.

*****

Näihin pohdintoihin on hyvä lopettaa tällä kertaa. Kirjoitellaan taas huomisen edustajiston kokouksen jälkeen!
T: Johtis

Yksi vastaus kohteelle “Kiireisiä, kylmeneviä päiviä”

  1. Olli Laine sanoo:

    Ensimmäiseen kappaleeseen oli hyvin saatu tiivistettyä tekemisen meninki! Hienoa että johtoryhmällä on tekmistä ja hommat sujuu!

    Itse ehkä toivoisin vielä hieman lisää. Toivoisin, että tähän mielenkiintoiseen tekemiseen kuuluisi myös viestintä kuten esim. tämä blogaaminen. Omalta kohdalta tiedän sen, että kun on mielenkiintoisia tehtäviä – kerran elämässä tapahtuvia maailman hienoimpia juttuja, niin viestintä ja asioista muille kertominen ei enää siinä ympyrässä tunnu niin mielenkiintoiselta. Tämä fiilis on sitten helppo tiivistää anteksipyyntöön ja toteamukseen kiireestä. Näin ainakin itse toimin esim. TKYE vpj pestissä viime vuonna.

    Älkää siis tehkö niinkun minä, vaan niinkuin minä sanon :D Tsemppiä mielenkiintoiseen viestintään ja muuhun vähemmän mielenkiintoiseen työhön!

    -Olli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.